Universumin opiskelijatutkimuksen tulokset 15.5.2019

Lähes 13 000 korkeakouluopiskelijaa vastasi tutkimukseen: sukupuolten väliset erot palkkaodotuksissa kasvussa melkein kaikilla aloilla.

Tutkimusyritys Universumin toteuttamasta opiskelijatutkimuksesta* käy myös ilmi, että suomalaisten opiskelijoiden odotukset tulevaisuuden työstään painottuvat työtehtävien monipuolisuuden, työn ja vapaa-ajan tasapainon sekä merkityksellisyyden ympärille. Lisäksi selvitettiin vastaajien ihanteelliset työnantajat.

Tutkimus paljastaa, että vain kaupallisten alojen opiskelijoiden joukossa miesten ja naisten palkkaodotukset ovat lähentyneet. Kaupallisia aloja opiskelevat miehet aikovat pyytää ensimmäisessä työpaikassaan keskimäärin 271 euroa korkeampaa palkkaa kuin naiset. Tekniikan ja IT alojen opiskelijoiden joukossa palkkaerot sen sijaan kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna, mutta ovat silti pienemmät kuin kaupallisten alojen opiskelijoiden joukossa. Tekniikan alalla ero on 195 euroa ja IT opiskelijoissa ero pomppasi 67 eurosta aina 213 euroon.

Tutkimustuloksista käy lisäksi ilmi, että suomalaiset eri alojen opiskelijat kaipaavat edelleen tulevalta uraltaan merkityksellisyyttä sekä työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Työn ominaisuuksista tärkeimmät olivat monipuoliset työtehtävät, kilpailukykyinen palkkaus sekä esimieheltä saatava tuki, luottamus ja koulutus. Kaupallisia ja teknisiä aloja opiskelevat arvostivat myös johtotehtäviin kehittymisen mahdollisuudet korkealle.

”Pohjoismaisessa vertailussa vain Tanska oli sellainen maa, jossa palkkaodouksien erot pienenivät kaikkien alojen opiskelijoiden joukossa”, Universumin Maajohtaja Mika Sallinen sanoo. ”Tämä on ongelma: miten saadaan tytöt ja nuoret naiset pyytämään samaa palkkaa kuin pojat ja miehet. Onko kyse itsetunnosta vain miten tämä pitäisi tulkita?”, Sallinen kysyy. ”Tulevaisuudessa menestyminen edellyttää sitä, että oppii nopeammin kuin mitä muutos ympärillä on. Myös työnantajien pitää pystyä tarjoamaan sellaisia tehtäviä missä tämä toteutuu. Vain näin voi pysyä houkuttelevana työnantajana taistelun parhaista osaajista kiihtyessä”, Sallinen lisää.

Kaupallisen alan opiskelijoiden ihannetyönantajien kärjessä pysyi Finnair (1), toiseksi tuli Google (2) ja kolmanneksi nousi hieman yllättäen Marimekko edellisen vuoden kuudennelta sijalta. Hyviä nousuja tekivät tämän listan Top 20 joukossa Scandic Hotels, TUI Nordic, MTV sekä myös Stockmann.

Kone säilytti kärkipaikkansa Tekniikan alan opiskelijoiden ihannetyönantajana. Toiselle sijalle tuli tänäkin vuonna ABB(2) ja kolmanneksi Wärtsilä(3). Neste nousi sijalle neljä, viime vuoden sijalta 8. Muita kovia nousijoita olivat Sweco, Stora Enso ja A-Insinöörit.

Google säilytti IT-alan opiskelijoiden ihannetyönantajan johtopaikkansa myös tänä vuonna. Toiselle sijalle tuli Microsoft, ja kolmanneksi Supercell. Listan Top 6 säilyi samana kuin 2018, eli IT opiskelijoilla on selkeä ja vakaa kuva itseään houkuttelevista työnantajista. Listan kärkikymmenikössä suurimman huomion vie Finnair, joka on noussut vuodessa sijalta 17, sijalle 8.

Muita tutkittuja aloja olivat Luonnontieteet, Humanistit, Laki sekä Terveysala.

Luonnontieteet Top 3: 1. Luonnonvarakeskus, 2. Suomen Ympäristökeskus, 3. Orion
Humanistit Top 3: 1.YLE, 2. Helsingin Kaupunki, 3. Opetus -ja Kulttuuriministeriö
Laki Top 3: 1. Tuomioistuimet, 2. Oikeusministeriö, 3. Euroopan Unioni
Terveysala Top 3: 1. Terveystalo, 2. Mehiläinen, 3. HUS

* Tutkimuksessa haastateltiin loka-huhtikuussa yhteensä 12 633 korkeakouluopiskelijaa, jotka kertoivat näkemyksiään työnantajista ja työelämästä.