
Kasvata uskottavuuttasi
– luo aito työnantajabrändi
Joskus muinoin oli mahdollista houkutella osaavia työntekijöitä korkealla palkalla, mukavalla työtuolilla ja vuosittaisen urheilukortin kaltaisilla eduilla. Mutta se olikin aikaa, jolloin puhelimilla pystyi vain soittamaan. Nykyajan teknologia on muuttanut paljon, eikä vähiten käyttäytymistämme ja arvojamme. Tämän päivän työmarkkinoilla työnhakijat eivät ole enää yhtä materialistisia tai uskollisia kuin ennen. He ovat sen sijaan liikkuvaisia ja kiinnittävät enemmän huomiota elämäntapoihinsa ja arvoihinsa kuin rahaan. Työnhakijat identifioivat itseään brändien avulla ja hyödyntävät digitalisaation tuomia mahdollisuuksia arvioidessaan valintojaan perinpohjaisesti – olipa kyse sitten uusien kuulokkeiden ostamisesta tai työnhausta. Työntekijöiden uudet asenteet ovat tietenkin johtaneet siihen, että myös työnantajien on täytynyt sopeutua muutoksiin. Samalla tavalla kuten brändisi houkuttelee asiakkaita ostamaan yritykseltäsi, tarvitset myös työnantajabrändin, joka houkuttelee työntekijöitä tulemaan yritykseesi töihin.
Houkuttele oikeanlaista osaamista työnantajabrändäyksellä
Nykypäivän lahjakkuudet käyttäytyvät myös työmarkkinoilla kuin kuluttajat. Tämä tarkoittaa, että he ovat tiedostavia, välttävät suoramarkkinointia ja suostuttelua sekä yrittävät kerätä itse valinnan tekemiseen tarvittavan tiedon. Jos haluat kiinnittää lahjakkuuksien huomion, tarvitset vahvan työnantajabrändin. Työnantajabrändi tarkoittaa toisin sanoen sitä, miten näyttäydyt työnantajana sekä miten teet työpaikasta ainutlaatuisen ja parhaan. Kun työnantajabrändisi on hyvin muotoiltu, se ei houkuttele pelkästään osaamista vaan nimenomaan oikeanlaisia osaajia, jotka sopivat yritykseesi täydellisesti sekä viihtyvät ja pysyvät siellä. Kyse on kuitenkin muustakin kuin vain positiivisesta vaikutelmasta – vaikutelman on oltava myös aito.
Teknologinen kehitys on tehnyt maailmasta entistä läpinäkyvämmän. Nykyään ei voi enää vaatia asioita ja päästä helpolla pälkähästä. Ylenpalttisinkaan kuulokkeita ylistävä mainoskampanja ei ole minkään arvoinen, jos käyttäjien arvostelut sanovat toista. Työnantajana sinua arvostellaan ja tarkastellaan samalla tavalla kuin mitä tahansa tuotetta. Jos työnantajabrändisi on todellisuutta kiillotetumpi, uskottavuuden puute iskee takaisin. Ainoa tapa onnistua on olla aito.
Aitous tulee ihmisiltä
Nykypäivänä kaikki markkinoinnin kanssa tekemisissä olevat ovat hyvin tietoisia siitä, että tyylikäs pakkaus ei merkitse mitään, jos sen sisältö ei ole hyvä. Organisaatioista puhuttaesssa siihen kuuluvat ihmiset ovat pakkauksen sisältö. Jotta työnantajabrändisi näyttäisi uskottavalta, tämä on kuultava työntekijöidesi suusta. Tarinankerronta, jossa todelliset tarinat kertovat todellisista ihmisistä, rakentaa työnantajabrändistäsi paljon arvokkaamman kuin mitä mikään mielikuva voi antaa.
Aito työnantajabrändi perustuu työntekijöiden aitoon sitoutumiseen. Kaikilla työntekijöillä on mielipiteitä, ja jos et kuuntele niitä, ne jaetaan julkisesti sosiaaliseen mediaan ja arviointisivustoille. Siksi sinun kannattaa olla läsnä ja osallistua. Kuuntele kaikkia ja viesti niin isoista kuin pienistäkin asioista. Luo avoin ilmapiiri, kuuntele ideoita ja valituksia sekä hyödynnä niitä rakentavasti. Luo eri kanavia palautteelle (henkilökohtaisia, anonyymeja, digitaalisia, avoimia jne.) ja anna työntekijöiden valita itselleen sopiva tapa. Anna heille myös mahdollisuus jakaa asioita ja ajatuksia työstään yrityksen virallisilla kanavilla. Työntekijöiden kokemuksen asettaminen etusijalle luo aitoihin arvoihin ja vilpittömiin mielipiteisiin pohjautuvan työnantajabrändin. Tämä tarjoaa uskottavaa sisältöä, jota sinä työnantajana tarvitset lahjakkaiden työntekijöiden houkuttelemiseen. Lisäksi saat entistä sitoutuneempia työntekijöitä.