Lehdistötiedote: Universumin ammattilaistutkimuksen tulokset 26.10.2022 - Universum Finland Skip to main content

Lehdistötiedote: Universumin ammattilaistutkimuksen tulokset 26.10.2022

By Lovisa Karsten on 25/10/2022

Ukrainan sodan värittämä kevät toi suomalaiseen työelämään mukanaan entisestään kasvaneen työpaikanvaihtohalukkuuden sekä suuremman tarpeen työn -ja vapaa-ajan tasapainoon.

9 400 vastaajaa useilta eri aloilta, ja keskimäärin 8 vuoden työkokemuksella, kertoivat Universumin ammattilaistutkimuksessa* työelämämieltymyksistään ja sen ketkä ovat heidän ihanteellisia työnantajiaan. Tärkeimmät ja houkuttelevimmat työnantajan ominaisuudet liittyivät tänä vuonna työn arjen sujuvuuteen, palkkaan, joustaviin työnteon malleihin, sekä ihmisiin ja kulttuuriin työpaikalla. 

Eniten tärkeydessä nousi se, että työnantaja kannustaisi työn -ja vapaa-ajan tasapainoon”, sanoo Universumin maajohtaja Mika Sallinen. Tutkimus toteutettiin välillä Marraskuu 2021 – Elokuu 2022. ”Jos työnantaja ei ole ymmärtänyt vielä että työntekijät haluavat tehdä työnsä joustavasti, sekä mielellään aika -ja paikkariippumattomasti, on nyt viimeinen hetki”, pohtii Sallinen. Tämä toki pätee vain työhön, jonka voi tehdä muualla kuin fyysisellä työpaikalla. Universumin tutkimukseen vastasi myös ennätysmäärä (yli 10 000) alemman tutkinnon suorittaneita ammattilaisia, ja siinä ryhmässä etätyön tekeminen on monesti mahdotonta. ”Täällä tehdään yhteiskuntaa pystyssä pitäviä töitä: rakennetaan, hoivataan, ruokitaan. Näiden ihmisten työelämämieltymysten ymmärtäminen on nyt ensi kertaa mahdollista Universumin datan myötä”, muistuttaa Sallinen.

Tutkimuksesta kävi myös ilmi, että joidenkin ryhmien työpaikanvaihtohalukkuus on ennätyskorkealla, ja että terveys -ja lääketiede alan ammattilaiset olivat vähiten tyytyväisiä omaan työnantajaansa.

Tänä vuonna tutkimuksen noin kymmenestätuhannesta vastaajasta peräti 94% on kiinnostunut etätyömahdollisuuksista. ”Jos työnantaja pakottaa toimistolle, on se nyt monelle jopa irtisanoutumisen syy” muistuttaa Sallinen. Suurimman suosion vastaajien keskuudessa sai malli, jossa etänä tehdään 2-3 päivää viikossa. Mitä enemmän kokemusta vastaajalla oli, sitä useamman päivän hän halusi tehdä etänä viikossa.

Kaupallisen alan ammattilaisten ihannetyönantajien rankingin kärjessä tapahtui tänä vuonna muutoksia: ykkösenä pysyi viime vuoden tapaan Marimekko, mutta toiseksi nousi S-Ryhmä (sija 5. 2021). Kolmanneksi tuli OP Ryhmä. Top 10 joukossa tapahtui muitakin muutoksia kun K-Ryhmä nousi sijalle 7 (10). Top 20:n joukossa suurimman nousun teki 17 sijaa noussut Valio, joka päätyi sijalle 16. Myös Fiskars nousi havittelemaan top 10 sijoitusta sijalle 12 (18).

Kone säilytti vaivoin kärkipaikkansa Tekniikan alan ammattilaisten ihannetyönantajana. Toiselle sijalle, ja hyvin lähelle ykkösijaa, tuli nousua tehnyt Puolustusvoimat (2020:4) ja kolmantena oli Valmet (2). Ajan kuvasta kertonee myös se, että Patria nousi sijalle 5 (12).  Myös Metsä Group ja Sweco nousivat selvästi, päästen mukaan top 10 joukkoon, sijoille 9 ja 10. Top 20 joukossa suurimpia nousijoita olivat Finnair, Fazer, ja Volvo Cars.

Google säilytti IT-alan ammattilaisten ihannetyönantajan johtopaikkansa myös tänä vuonna. Toiselle sijalla pysyi Microsoft, ja kolmanneksi tuli Reaktor. Suurimmat nousijat IT-alan Top 10:n joukossa olivat F-Secure (sija 5), Gofore (sija 6), ja ensimmäistä kertaa kymmenen parhaan joukkoon noussut CGI (sija 8).

Tutkimuksesta julkaistaan rankingit myös Luonnontieteiden (1. LUKE, 2. SYKE, 3. Metsähallitus), Humanistien (1. Opetus -ja kulttuuriministeriö, 2. Opetushallitus, 3. Yle), Lakialan (1. Oikeusministeriö, 2. Poliisi, 3. EU), sekä Terveys -ja Lääketiede (1. THL, 2. Terveystalo, 3. Mehiläinen), ammattilaisten listoilta.

* Tutkimukseen vastasi marraskuu 2021-elokuu 2022 välillä yhteensä 9385 suomalaista ammattilaista, jotka kertoivat näkemyksiään työnantajista ja työelämästä.

Lisätiedot:
Mika Sallinen
Maajohtaja, Universum Finland
040 5279149
mika.sallinen@universumglobal.com

Analytics

Keräämämme tiedon avulla voit tehdä datalähtöisiä päätöksiä koskien tavoittelemaasi työnantajakuvaa.

Universumin tutkimukset ja niiden tuottama työnantajakohtainen data auttavat ymmärtämään paremmin ulkoista työnantajakuvaa, rekrytoinnin kohderyhmiä sekä kilpailijoita.