Universumin opiskelijatutkimuksen tulokset 18.5.2021 - Universum Finland Skip to main content

Universumin opiskelijatutkimuksen tulokset 18.5.2021

By Anna Sjöberg on 18/05/2021

Yli 14 000 korkeakouluopiskelijaa vastasi tutkimukseen: koronavuosi on nostanut harkittujen työnantajien määrää. Lisäksi paljastui, että suomalaiset opiskelijat ovat maailman kärkeä etätyöhalukkuudessa.

Maailman johtavan työnantajakuvan tutkimiseen ja kehittämiseen erikoistuneen Universum Communications -yhtiön toteuttamasta opiskelijatutkimuksesta* käy myös ilmi, että peräti 39% opiskelijoista hylkäisi työnantajan, joka ei ole aktiivinen kestävän kehityksen saralla. Monipuoliset työtehtävät oli edelleen tärkein työnantajan ominaisuus. Lisäksi selvitettiin vastaajien ihanteelliset työnantajat.   

Kun tarkastellaan opiskelijoiden suhtautumista kestävään kehitykseen, huomataan että varsinkin ympäristöön liittyvät toimenpiteet ovat tärkeitä, mutta myös kestävä taloudellinen sekä sosiaalinen kehitys mainitaan merkittävän usein.

Tutkimus paljastaa myös, että pandemia on vaikuttanut siihen mitä opiskelijat tulevaisuuden työnantajaltaan haluavat. Kansainvälisyyteen ja maineeseen liittyvät työnantajan ominaisuudet ovat laskeneet tärkeydessä, kun opiskelijat valmistautuvat selkeämmin nyt vain aloittamaan työuransa edes jossain. Näin ollen työn arkeen liittyvät ominaisuudet, kuten ystävällinen työilmapiiri, palkka, kunnioitus ihmisiä kohtaan, turvallinen ja vakaa työsuhde, sekä työn ja vapaa-ajan tasapainon tukeminen muuttuivat tärkeämmiksi verrattuna 2020 tuloksiin.

”Opiskelijat tuntuvat nyt fokusoivan vain siihen, että saavat uran aloitettua edes jossain”, Universumin Maajohtaja Mika Sallinen sanoo. ”Vastaajat voisivat harkita jopa 30 työnantajaa tulevaisuudessa, verrattuna aikaisempien vuosien noin 20:een”, Sallinen jatkaa. ”Nyt jos koskaan, on työnantajien ymmärrettävä mikä heistä tekee ainutlaatuisen, ja mikä on heidän työnantajakuvallinen kilpailuetu. Muuten ei tässä kilpailussa pärjää” toteaa Sallinen.  

”Monipuoliset työtehtävät -ominaisuuden tärkeys korostaa edelleen sitä, että opiskelijoiden mielestä tulevaisuudessa menestyminen edellyttää sitä, että oppii nopeammin kuin mitä muutos ympärillä on. Työnantajien pitääkin pystyä tarjoamaan sellaisia tehtäviä ja mahdollisuuksia missä tämä toteutuu.” Sallinen lisää.

Kaupallisen alan opiskelijoiden ihannetyönantajien kärkeen nousi OP Ryhmä (2), ja koronavuoden runtelema Finnair (1) tuli toiseksi. Opiskelijat ajattelevat pandemian menevän ohi, ja Finnairin toimialan kiinnostavuus kantaa edelleen niin hyvin, että sijoitus säilyi top 3:ssa. Kolmanneksi nousi Marimekko (4), joka tiputti Googlen pois top 3:sta. Listan kymmenen kärjessä suurin muutos oli Nordnetin kova nousu aina seitsemälle sijalle (21). Hyviä nousuja tekivät tämän listan Top 20 joukossa myös K-Ryhmä ja Verohallinto

Kone säilytti kärkipaikkansa Tekniikan alan opiskelijoiden ihannetyönantajana. Toiselle sijalle nousi tänä vuonna Neste (3) ja kolmanneksi loikkasi Valmet (5). Muita nousijoita Top 10 joukossa olivat Sweco ja Google.

Google säilytti IT-alan opiskelijoiden ihannetyönantajan johtopaikkansa myös tänä vuonna, vaikka kilpailijat hivuttautuivatkin lähelle. Toiselle sijalle tuli myös viime vuoden tapaan Microsoft, ja kolmanneksi nousi F-Secure (4).

Muita tutkittuja aloja olivat Luonnontieteet, Humanistit, Laki sekä Terveysala.

Luonnontieteet Top 3: 1. Luonnonvarakeskus, 2. Suomen Ympäristökeskus, 3. Orion
Humanistit Top 3: 1.Yle, 2. Helsingin Kaupunki, 3. EU
Laki Top 3: 1.Castren & Snellman, 2. Tuomioistuimet 3. Oikeusministeriö
Terveysala Top 3: 1. Terveystalo, 2. Mehiläinen, 3. HUS

* Tutkimuksessa haastateltiin marras-maaliskuussa yhteensä 14 078 korkeakouluopiskelijaa, jotka kertoivat näkemyksiään työnantajista ja työelämästä.

Lisätiedot:
Mika Sallinen
Maajohtaja, Universum Finland
040 5279149
mika.sallinen@universumglobal.com

Analytics

Keräämämme tiedon avulla voit tehdä datalähtöisiä päätöksiä koskien tavoittelemaasi työnantajakuvaa.

Universumin tutkimukset ja niiden tuottama työnantajakohtainen data auttavat ymmärtämään paremmin ulkoista työnantajakuvaa, rekrytoinnin kohderyhmiä sekä kilpailijoita.